Johan Nygård aloittaa yhtiömme teknisenä päällikkönä 1.12.2020. Hän seuraa tehtävässä Patrik Gustafssonia tämän siirtyessä toimitusjohtajaksi.

”Kiitän kunniasta ja astun suurella innolla Karjaan Puhelimen teknisen osaston päälliköksi loppuvuodesta. Olen ollut etuoikeutettu saadessani seurata läheltä yrityksen kuitustrategiaa kuituliittymien tuotepäällikkönä siitä lähtien, kun ensimmäinen omakodin kuituliittymä asennettiin vuonna 2008. Tuntuu hienolta työskennellä paikallisessa ja perinteikkäässä mutta modernissa yrityksessä ja samaan aikaan tehdä merkityksellistä ja kiinnostavaa työtä. Nämä ovat olleet erittäin kiinnostavia ja vauhdikkaita työvuosia, kuin kuituverkko vuosi vuodelta on laajentunut kattamaan suuren osan Raaseporia ja Hankoa.

Nopean ja luotettavan nettiyhteyden saatavuuden laajentamiseksi on vielä paljon töitä tehtävänä. Varsinkin näin poikkeusaikoina sekä kaupungissa että haja-asutusalueella on kaikilla suuri tarve tehdä töitä, opiskella ja toimia verkossa. Lähiseudulle on iso etu, että on olemassa vakaa paikallinen toimija, joka kantaa vastuun kuituverkon rakentamisesta alueelle. Tämän ansiosta asukkailla on mahdollisuus hankkia vakaita ja luotettavia tietoliikenneyhteyksiä, joita nykyajan digitaalinen yhteiskunta edellyttää toimiakseen. Tavoitteenamme on pystyä tarjoamaan jokaiselle toiminta-alueemme kotitaloudelle ja yritykselle mahdollisuus liittyä kuituverkkoon ja täten varmistaa riittävät yhteydet tuleviin tietoliikennetarpeisiin. Erittäin pätevä tekninen tiimimme tulee jatkossakin toimittamaan laadukkaita kuitupalveluita ja turvaamaan kuituasiakkaiden asiakastyytyväisyyden. Olemme täällä teitä varten.”

Johan Nygård